Suunnitellaan yhdessä elämäsi keskus!
Malmitalo on yksi Helsingin alueellisista kulttuurikeskuksista. Malmitalossa voit piipahtaa kirjastossa, tunnelmoida keikkaa konserttisalissa tai syventyä omaan harrastukseen Työväenopiston opeilla. Voit käydä lounaalla ja kahvilla, nähdä taidenäyttelyn tai teatteriesityksen. Tulevien vuosien aikana Malmitalosta on tarkoitus kehittää entistä vetovoimaisempi ja viihtyisämpi kulttuurikeskus, jossa asukkaat ja yhteisöt pääsevät elämysten, tekemisen, oppimisen ja luovuuden pariin. Malmitalon lisäksi Helsingin alueellisiin kulttuurikeskuksiin kuuluvat Kanneltalo, Vuotalo ja Itäkeskuksessa sijaitseva Stoa.
Tällä sivulla kerromme kootusti tulevaisuuden kulttuurikeskusten suunnittelusta ja aikatauluista.
Sivun pääkuva: Maarit Hohteri
Tulevaisuuden kulttuurikeskus
Tulevaisuuden kulttuurikeskuksia on ideoitu kaupunkilaisten kanssa kevään ja kesän 2024 aikana lukuisin eri keinoin. Asiaan paneuduttiin muun muassa kulttuurikeskusten omissa asukasilloissa, tapahtumissa ja haastattelemalla asukkaita sekä taloissa että niiden ulkopuolella. Myös verkossa oli mahdollista osallistua kyselyyn. Vastaajiksi tavoitettiin sekä kulttuurikeskusten vakikävijöitä että heitä, jotka eivät taloissa vielä juuri käy. Ajatuksia ja näkemyksiä saatiin kaikkiaan noin 2 400 kaupunkilaiselta.
Eniten kulttuurikeskuksiin toivottiin:
- yhteisöllisyyttä ja ystävällisiä kohtaamisia
- helposti mukaan hypättävää luovaa tekemistä ja harrastamista
- eri kohderyhmille suunnattua uudenlaista taide- ja kulttuuritarjontaa, joka kilpailee keskustan houkutusten kanssa
- matalan kynnyksen liikkumisen mahdollisuuksia, jotka mahdollistavat myös yhdessäoloa
- alueen erityisyyksien, kulttuurien ja paikallisten ylpeydenaiheiden juhlistamista
Monien toiveissa oli “Meidän talo”, joka mahdollistaa yhteisöllisyyden, yhdessä oivaltamisen, jakamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen aiempaa enemmän. Vastaajat haaveilivat kulttuurikeskuksesta, joka kannustaa kaupunginosansa asukkaita ja yhteisöjä ottamaan talon haltuun ja jakamaan osaamistaan ja luovuuttaan kaikkien iloksi.
Syksyn 2024 aikana kaupunkilaisten ideoita työstetään eteenpäin ja niiden pohjalta suunnitellaan tavoitteet tulevaisuuden kulttuurikeskuksille. Kerättyjä toiveita ja näkemyksiä käytetään apuna myös kulttuurikeskusten tilojen kunnostus- ja muutostöissä, joita tehdään 2030-luvulla.